GST Graafinen Studio 25 vuotta 1.4.2017

Ilpo Koskela kertoo: 1.4.1992 toteutin haaveeni ja siirryin palkkatyöstä yrittäjäksi. Mielestäni aprillipäivä oli paras päivä perustaa mainosalan yritys. Homma lähti käyntiin ja rekisteröin Graafinen Studio Ilpo Koskela -toiminimen.

 

Vuonna 1995 perustimme kahden muun yrittäjän kanssa Mediantekijät Oy:n joka keskittyi tuolloin uuteen alaan, internetsivujen tekemiseen. Menestystä tuli. Jo samana vuonna voitimme ensimmäisen M&M:n järjestämän Uusmediakilpailun pääpalkinnon Fennia-vakuutusyhtiön nettisivuilla, seuraavana vuonna 1996 tuli parhaan visuaalisen ulkoasun palkinto. 1990-luvun lopulla olin jonkin aikaa mukana myös Topparoikka -mainostoimistossa.

 

Graafinen Studio veti kuitenkin parhaiten asiakkuuksia, joten syksyllä 1999 myin osuuteni Mediantekijät Oy:stä ja luovuin osakkuudestani Topparoikassa. Töiden lisääntyessä olin jo myös työnantaja, enkä halunnut toimiston henkilöityvän pelkästään minuun. Muutin yrityksen nimen muotoon GST Graafinen Studio.

 

Pari vuotta myöhemmin Saunalahden sekoiluvaiheissa asiakkaat kysyivät, voisimmeko hoitaa myös heidän domainhostauksensa? Hankimme tehokkaan palvelimen toimiston nurkkaan. Vuonna 2003 kotisivuasiakkaita oli jo satakunta, palvelinlaitteita useampi. Näin syntyi GST Domain.

 

Piirtämiseen ei 1997–2004 riittänyt juurikaan aikaa. Haave paluusta käsityöläiseksi kasvoi kasvamistaan ja otin sen tavoitteeksi. Kemin sarjakuvafestivaalin järjestäminen ja organisaatio pitivät minut kiinni kuvioissa. Sarjakuvantekijän ura käynnistyi uudelleen vuonna 2007 julkaistun Jähti -sarjakuvaromaanin myötä. Tuon jälkeen julkaisuja on tullut useita, sekä koti- että ulkomailla.

 

2009 perustimme ystäväni kanssa aivan eri alalla toimivan Training Day Finland Oy:n.

 

Vuosikymmen vaihtui ja piirtämis- sekä kuvitustöiden määrä kasvoi. Keväällä 2014 myin GST Domainin oululaiselle Netplaza Oy:lle, jonka jälkeen en ole enää ollut työnantaja.

 

Vuosina 2016 ja 2017 jo reilu puolet liikevaihdosta tulee sarjakuvatöistä ja kuvituksista. Teen edelleen – mielelläni – myös mainonnan suunnittelua ja taittotöitä. Vanhimmat asiakkaat ovat mukana jo 22. ja 21. vuottaan. Töitä on riittänyt kaikkina vuosina, usein kiireeksi saakka.

 

Suuri kiitos neljännesvuosisadasta asiakkaille ja kaikille mukana olleille!

Takaisin etusivulle »