GST Graafinen Studio 30 vuotta 1.4.2022

Ilpo Koskela kertoo: 1.4.1992 toteutin haaveeni ja siirryin palkkatyöstä yrittäjäksi. Mielestäni aprillipäivä oli paras päivä perustaa mainosalan yritys. Homma lähti käyntiin ja aloin rekisteröimään yrityksen nimeksi Graafinen Studio -nimeä. PRH:n mielestä se oli liian yleisnimi joten asiaa väännettiin reilu vuosi, kunnes hyväksyin nimeksi Graafinen Studio Ilpo Koskela -nimen.

 

Vuonna 1995 perustimme kahden muun yrittäjän kanssa Mediantekijät Oy:n joka keskittyi tuolloin uuteen alaan, internetsivujen suunnitteluun. Menestystä tuli. Jo samana vuonna voitimme ensimmäisen M&M:n järjestämän Uusmediakilpailun pääpalkinnon Fennia-vakuutusyhtiön nettisivuilla, seuraavana vuonna 1996 tuli parhaan visuaalisen ulkoasun palkinto. 1990-luvun lopulla olin jonkin aikaa mukana myös Topparoikka -mainostoimistossa.

 

Graafinen Studio veti kuitenkin parhaiten asiakkuuksia, joten syksyllä 1999 myin osuuteni Mediantekijät Oy:stä ja luovuin osakkuudestani Topparoikassa. Töiden lisääntyessä olin jo työnantaja, enkä halunnut toimiston henkilöityvän pelkästään minuun. Muutin yrityksen nimen muotoon GST Graafinen Studio.

 

Pari vuotta myöhemmin Saunalahden sekoiluvaiheissa asiakkaat kysyivät, voisimmeko hoitaa myös heidän domainhostauksensa? Hankimme tehokkaan palvelimen toimiston nurkkaan. Vuonna 2003 kotisivuasiakkaita oli jo satakunta, palvelinkokonaisuuksia useampi. Näin syntyi GST Domain.

 

Piirtämiseen ei ensimmäisten yli kymmenen vuoden aikana riittänyt juurikaan aikaa. Haave paluusta käsityöläiseksi kasvoi kasvamistaan ja otin sen tavoitteeksi. Kemin sarjakuvafestivaalin järjestäminen ja organisaatio pitivät minut kiinni kuvioissa. Sarjakuvantekijän ura käynnistyi uudelleen vuonna 2007 julkaistun Perämeren Jähti -sarjakuvaromaanin myötä. Tuon jälkeen julkaisuja on tullut oppi- ja lastenkirjakuvitukset mukaan laskien 13, ja niitä on julkaistu suomen lisäksi viidellä muulla kielellä.

 

2009 perustimme ystäväni kanssa aivan eri alalla toimivan Training Day Finland Oy:n.

 

Vuosikymmen vaihtui, painotöiden suunnittelu väheni. Infografiikka- ja kuvitustöiden määrä kasvoi mainonnan suunnittelun rinnalle. Kesällä 2013 myin GST Domainin oululaiselle Netplaza Oy:lle, jonka jälkeen en ole enää ollut työnantaja.

 

Vuodesta 2016 alkaen noin puolet liikevaihdosta on tullut infografiikka-, sarjakuva- ja kuvitustöistä. Kotimaan lisäksi Virosta, Ruotsista ja Norjastakin. Viime aikoina kirjojen taittotyöt ovat palanneet takaisin, vuonna 2021 taitoin ja tuotin kolme kuvakirjaa. Vanhimmat asiakkaat ovat mukana jo 26. ja 27. vuottaan. Töitä on riittänyt kaikkina vuosina, usein kiireeksi saakka.

 

Suuri kiitos kolmesta vuosikymmenestä asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja kaikille mukana olleille!



Takaisin etusivulle »